Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa

Guylain Vignolles tuhoaa työkseen myymättä jääneitä kirjoja. Hän heittää ne Zerstor-koneen kitaan ja pelastaa työpäivän päätteeksi ne muutamat irtonaiset kirjansivut, jotka ovat jääneet koneen pohjalle kohtaan, johon sen armottomat terät eivät yllä. Aamuisin Guylain lukee julmalta kohtalolta säästyneitä sivuja ääneen junassa, jossa hänellä on oma ihailijakuntansa.

Rutiiniin tulee muutos, kun Guylain löytää vakiopaikaltaan, taitettavalta junanpenkiltä, muistitikun. Se sisältää otteita ostoskeskuksen vessassa työskentelevän Julien päiväkirjasta, ja niin Guylain vaihtaa yksittäiset kirjansivut päiväkirjamerkintöihin, joiden ilosanomaa hän jakaa junassa kaikille, jotka jaksavat kuunnella. Pikkuhiljaa Guylain ihastuu päiväkirjan erikoislaatuiseen tyttöön, jota ei ole koskaan nähnyt, ja hänen päähänsä iskostuu hullu ajatus tytön löytämisestä, ehkä jopa muutoksesta harmaan paperimassan täyttämään elämään.

Lukija aamujunassa alkaa kuvauksella Guylainin rutiininomaisesta elämästä ja työstä, jota hän ei voi sietää. Lukemista rakastavan ihmisen on helppo päästä sisälle Guylainin inhontunteeseen, kun Zerstor jauhaa satoja ja taas satoja kirjoja epämääräiseksi paperiliejuksi. Uhkaavuudessaan kone tuntuu miltei elävältä olennolta. Vaikutelmaa lisää se, että Guylainin entinen työkaveri Giuseppe on menettänyt sille jalkansa koneen käynnistyttyä itsestään miehen puhdistaessa laitteen sisäosia. Jopa sen jälkeen, kun koneessa ollut vika korjataan, Guylain löytää toisinaan kuolleita rottia sen sisuksista. Lukijana minulla oli alusta alkaen korkeat odotukset tätä kiehtovan karmivaa konetta ja sen kätkemää mysteeriä kohtaan, joten pettymykseni oli suuri, kun kone jäikin vain epämiellyttäväksi elementiksi jonnekin muiden tapahtumien taustalle.

Lukija aamujunassa vilisee maukkaita yksityiskohtia ja hauskoja henkilöitä, mutta sen suurin ongelma on, ettei se aivan onnistu lunastamaan odotuksia. Toisinaan on varsin virkistävää lukea kirjaa, joka kulkee odottamattomaan suuntaan, mutta tilanne on toinen silloin kun tarina, jota lukija kertoo päässään on kiinnostavampi kuin se, jota hän lukee. Tarinan aineksista saisi vaikka absurdin aikuistensadun, mutta Lukija aamujunassa jää ihan kivaksi iltalukemiseksi. Sellaisena se kuitenkin toimii oikein mukavasti, ja kirjassa on myös paljon hyvää. Varsinkin Giuseppen pyrkimykset saada menetetyt jalkansa takaisin Zestorin kierrätyspaperista valmistettuja kirjoja keräilemällä sekä Julien päiväkirjamerkintöjen kepeä tyyli ja hilpeät vessajutut iskevät kekseliäisyydessään ainakin omaan huumorintajuuni.

2½/5