Paul Polansky: Mustalaistaksi

Amerikkalaisen Paul Polanskyn runoteoksella on aikamoinen tausta. Polansky on asunut vuosien ajan itäisessä Euroopassa. Kesällä 2001 hän kuljetti sodan repimän Kosovon alueen romaneja heidän pyytämiinsä paikkoihin, kuten sairaalaan. Polansky on pelastanut ihmisiä, joilla ei ole liikkumisvapautta, ja oppinut tuntemaan Kosovon romanien kulttuuria ja tapoja. Mustalaistaksi on syntynyt näiden matkojen pohjalta.

Teoksen taustat huomioiden voisikin sanoa, että Polansky asettaa itsensä runojen puhujaksi. Runojen yleissävy on lempeähkö, mutta kritiikkiäkin sataa muun muassa Naton ja YK:n toiminnalle. Polansky valottaa romanien elämää, kulttuuria ja tilannetta yksittäisten ihmisten kautta: Femon harmaatukkainen äiti ei suostu pakenemaan miehensä rakentamasta talosta ennen kuin albaanit ovat vieneet siitä katonkin, ja seitsenvuotiaalla Ekremillä on musikaalisuus kuin veressään, vaikkei kylässä ole yhden yhtä muusikkoa.

Osa tavoista, kuten morsianten osto, on vanhentuneita, eikä niitä voi pitää hyväksyttävinä. Teoksen esipuheessa Polansky toteaa, että perinteet ovat auttaneet sodista selviytymisessä ja että on nähtävä ihmisen huonot puolet ennen kuin voi auttaa häntä.

Kieli on mutkatonta, ja aikamuodoista eniten on käytössä imperfekti. Jokaisella runolla on otsikko, mutta ne ovat pikemminkin otsikoita otsikoiden vuoksi kuin erottamattomia runon osia. Monet runot ovat jopa ärsyttävän selittäviä, vaikka tarjoavat toki samalla tietoa lukijalle. Mustalaistaksin runot ovat myös helposti lähestyttäviä, ovathan ne lopulta miltei kuin säkeisiin pätkittyä proosaa. Kaikki ylimääräinen on silti karsittu pois.

”suurin osa mustalaisista uskoo / ettei kannata / antaa totuuden / pilata hyvää tarinaa” , sanotaan runossa Hyvä tarina. Polansky on kuitenkin säilyttänyt runoissaan vahvan toden maun ja saa lukijan ajattelemaan, mikä lienee ollut tarkoituskin.

3/5