Lukuviikko nostaa esiin eurooppalaisten lukutaidon
Tiedote 10.4.2019

Valtakunnallisella Lukuviikolla juhlistetaan erityisesti eurooppalaista kirjallisuutta ja käännöskirjallisuutta.

Euroopassa yli 73 miljoonaa aikuista on lukutaidottomia ja joka viidennellä 15-vuotiaalla on heikko lukutaito. EU on ottanut askeleen taaksepäin verrattaessa vuoden 2015 PISA-tuloksia vuoden 2012 tuloksiin. Tutkimusten mukaan EU:ssa 12,8 prosenttia opiskelijoista jättää koulun kesken, samalla kun työpaikat matalasti koulutetuilla aloilla vähenevät.

Valtakunnallisen Lukuviikon 2019 teemana on Koko Eurooppa lukee, koska lukemisen edistäminen on kaikkien yhteinen asia. Takaamalla jokaiselle riittävän lukutaidon, voimme parantaa ihmisten edellytyksiä toimia yhteiskunnassa. Lukukeskus kutsuukin kaikki mukaan Lukuviikon viettoon 22.– 28.4.2019!  Lukuviikolla juhlistetaan erityisesti eurooppalaista kirjallisuutta ja nostetaan esiin käännöskirjallisuutta.

– Lukuviikolla kytketään lukemaan innostaminen Suomessa eurooppalaiseen kontekstiin. Jotain voi aina oppia muilta ja omaa tietoa ja käytänteitä jakaa muille, sanoo Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís.

Lukukeskus kuuluu Euroopan lukemista edistävien järjestöjen konsortioon EURead, joka järjestää vuonna 2019 yleiseurooppalaisen lukukampanjan Europe Reads.  Lukuviikon aikana on tarkoitus muuttaa asenteita lukemista kohtaan, löytää keinoja innostaa lukemaan ja avartaa ihmisten tietämystä lukutavoista Euroopan maissa.

Lukuviikko toteutetaan perinteisesti verkostomaisena tapahtumaviikkona, jossa toimijoita ympäri Suomen kutsutaan osallistumaan viikkoon. Lukukeskus tarjoaa sisältöjä ja vinkkejä osallistumiseen, ja kehottaa julkaisemaan tapahtumaideoita mm. sosiaalisessa mediassa. Tavoitteena on tavoittaa myös ne tahot, jotka eivät tavallisesti ole kaikkein aktiivisimpia lukutaitotyössä. Lukuviikolla kouluille ja kirjastoille tuotetaan ilmaiseksi hyödynnettävää materiaalia, jotka löytyvät Lukuviikon virallisilta nettisivuilta: www.lukuviikko.fi. 

Lähde: www.euread.com

 

Katso Koko Eurooppa lukee -video