Tuottajan matkassa

4.6.2019

Lukuliikkeen avauskampanja kouluissa on päättynyt. Tuottaja Petra Forstén kirjoitti ylös tunnelmiaan ja huomioitaan ympäri Suomen järjestetyistä koulutapahtumista.

Petra Forstén, Roope Lipasti ja Terhi Suorlahti. Kuva: Kankaanpään kaupunki

Puhelin soi. Olen junassa matkalla takaisin Helsinkiin Lappeenrannasta, jossa meillä on ollut onnistunut koulutapahtuma samana päivänä. Yksi esiintyjävieras on sairastunut yllättäen ja tarvitaan kiireellä joku uusi tilalle seuraavan päivän tapahtumaa varten. Kaikki muu on jo sovittu, liput ostettu, koulua informoitu. Tapahtumapäivää ei voida enää siirtää eikä perua. Alan soittaa läpi listassani olevia esiintyjiä ja toivon, että junan kenttä riittää.

Sähköpostiin kilahtaa viesti.

Viime syksy, lokakuu ja marraskuu 2018. Käymme läpi ja valikoimme yli 800:sta Lukuliike koulussa -kampanjaan hakeneesta koulusta ne 40 onnekasta, jotka tulevat saamaan koulutapahtuman. Kampanja liittyy valtakunnalliseen Opetusministeriön alaiseen Lukuliike-hankkeeseen, josta nämä 40 koulutapahtumaa ovat vain murto-osa, vaikkakin näkyvässä roolissa, onhan niihin tulossa lasten ja nuorten toivomia ja julkisuudesta tuttuja esikuvia kirjailijavieraiden lisäksi.

Vähitellen minulle alkaa valjeta, millaisen kokoluokan hankkeesta on kyse, mutta mikään ei ole valmentanut minua silti siihen, mikä minua odottaa. Vuoden lopussa tapahtumakoulut on valittu, ensimmäisiä päivämääriä on lyöty lukkoon, julkisuudesta tuttujen esikuvien ja kirjailijavieraiden aikataulujen kartoitustyö on aloitettu.

Tapahtumakouluja on 33 eri paikkakunnalla, ja tulen kohtaamaan kevään aikana tuhansia lapsia ja nuoria, käymään yli 20 koulussa

Aloitan kokopäiväisenä tapahtumien tuottajana tammikuussa 2019. Teen sopimuksia, otan yhteyttä tubettajien managereihin ja urheiluagentteihin, neuvottelen koulujen yhteysopettajien ja -rehtoreiden kanssa aikatauluista, selvitän etäisyyksiä eri tapahtumakoulujen välillä, lähetän kouluille infokirjeitä, tilaan kirjoja, olen yhteydessä eri kirjailijoiden kustantajiin, tilaan juna-, bussi- ja lentolippuja, järjestän majoituksia esiintyjille, ja alan vähitellen ymmärtää, miten paljon aikaa vie yhteydenpito eri tahojen kanssa.

Huolehdin kaikesta, ettei muiden tarvitse huolehtia mistään, briiffaan koulut ja esiintyjät ennen koulutapahtumaa, ja olen paikalla varmistamassa, että kaikki sujuu. Alan vähitellen oppia, mikä toimii ja mikä ei, missä asioissa on vielä petrausvaraa. Tapahtumia alkaa olla sovittuna useampi, ensin kymmenen sitten pian yhä useampi, matkapäiviä alkaa kertyä, Suomen kartta hahmottuu silmieni eteen, etäisyydet ovat pitkiä etenkin niillä syrjäseuduilla, joihin olemme myös menossa.

Tapahtumakouluja on 33 eri paikkakunnalla, ja tulen kohtaamaan kevään aikana tuhansia lapsia ja nuoria, käymään yli 20 koulussa, matkustamaan satoja kilometrejä, viettämään aikaa junissa, busseissa, lentokoneessa, tapaamaan kirjailijoita ja julkisuudesta tuttuja esikuvia, näkemään heidän ja koulujen arkea, ja sitä valtavaa työmäärää, mitä kouluissa jo tehdään lukemisen eteen.

Maukka ja Väykkä Tarinakonsertti. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Ensimmäisessä tuottamassani koulutapahtumassa minua jännitti, myönnän. Mutta sitten viimeistään, kun meidät otettiin sydämellisesti vastaan, kuljetettiin opettajainhuoneeseen kahville ja sain olla kahden kokeneen kirjailijan kanssa testaamassa salin äänentoistoa ja mikrofonien toimivuutta etukäteen, jännitykseni katosi, vaikka tiesin, että aivan kohta minun täytyy avata tilaisuus satapäisen yleisön edessä ja kutsua tähtikirjailijat lavalle. Silloin en vielä osannut aavistaa, millainen matka tästä kasvaa kuluvan kevään aikana.

Opin myös, mikä on tapahtumissa kaikkein tärkeintä: aidot kohtaamiset kirjailijan ja esikuvan sekä koululaisten ja heidän opettajiensa välillä. Aito kiinnostus kirjallisuuteen, lukemiseen ja siihen, että näillä kohtaamisilla on merkitystä.

Lähes kaikkien oppilaiden mielestä esikuvien ja oikean kirjailijan saapumisella koululle on merkitystä

Olen ensimmäisestä koulutapahtumasta saakka kysellyt oppilailta palautetta tapahtumasta ja sen mahdollisesta merkityksestä lukemiseen heti tapahtuman jälkeen koulussa tuoreeltaan. Saan rehellistä palautetta lapsilta ja nuorilta siitä, miten he saavat yleensä itse valita koulussa luettavat kirjat. Lähes kaikkien oppilaiden mielestä esikuvien ja oikean kirjailijan saapumisella koululle on merkitystä ja heidän silmistään loistaa innostus ja ahaa-elämykset: myös tuokin urheilija lukee, lukeminen onkin yhteisöllistä, kun voi vinkata kirjoja kavereille. Samaan aikaan realismi vyöryy koulutapahtumissa idealistin kasvoille: monessa koulussa ollaan äärirajoilla, opettajat venyvät ja kehittelevät valtavan paljon erilaisia lukutempauksia resurssipulasta, sisäilmaongelmista tai pienen paikkakunnan syrjäisestä sijainnista huolimatta.

Silti tapahtumien aikana opettajien ja oppilaiden kasvoilta loistaa ilo ja tyytyväisyys, myös ylpeys siitä, miten juuri heidän koulunsa tuli valituksi niin suuresta joukosta. Ennen tapahtuman alkua juhlasali täyttyy energisestä kuhinasta, opettajat tuovat luokkansa sisään yksi kerrallaan. Salissa väreilee kihelmöivää jännitystä, lupaavaa supinaa, jotkut ovat ottaneet mukaan saliin lempikirjailijansa kirjan, johon haluavat nimikirjoituksen, osa uskaltautuu esittämään tuottajalle välitettäväksi salaisia toiveita uusista kirjaideoista.

Tapahtumia tehdessäni koen valtavaa kiitollisuutta, että saan olla mukana edistämässä itsellenikin tärkeää asiaa, lasten ja nuorten lukemista ja lukuintoa hienojen ja inspiroivien ihmisten kanssa. Alan tajuta, että tärkeintä on saada lasten ja nuorten ääni tapahtumissa esille, ja se, että he kokevat, että he voivat oikeasti vaikuttaa ja sitä kautta myös tulla oikeasti kuulluiksi ja nähdyiksi, jokainen omana itsenään.

Alakoululaiset ovat innokkaampia esittämään spontaaneja kysymyksiä kouluissa etukäteen valmisteltujen kysymysten lisäksi. Myös nimmarijonot kiemurtelevat pitkinä koulusta toiseen, ja monella on asiaa kirjailijalle tai julkisuudesta tutulle esikuvalle itselleen myös tapahtuman jälkeen.  Ja myös yläkoululaiset uskaltavat tulla kahden kesken kertomaan omista lukemis- ja kirjoittamistoiveistaan sekä -kokemuksistaan, myös tuottajalle.

Kiikutan tapahtumissa mikrofonia lapselta toiselle, kun on kysymysten vuoro, käsiä nousee ilmaan enemmän kuin uskallan toivoa. Tämä sama tapahtuu lähes kaikkialla, ympäri Suomen. Kaikkialla nousee myös sama huoli yläkoululaisten lukemisesta, kuilu paljon lukevien oppilaiden ja ei lainkaan lukevien välillä kasvaa eniten siinä ikäluokassa.

Parhaiten mieleeni jää tapahtuma tapahtumalta vahvistuva tunnelma siitä, mitä aito vuorovaikutus on parhaimmillaan ja miten pitkä vaikutus tällaisellakin yhden tunnin tapahtumalla voi olla monen lapsen ja nuoren elämään

Minulta kysytään, ovatko koulut ja paikkakunnat erilaisia eri puolella Suomea. Huomaan miettiväni samaa, kun juna menee rikki Kouvolan kohdalla ja odotan ylimääräiset puoli tuntia veturin vaihtoa ennen kuin pääsen illaksi kotiin ennen seuraavaa koulutapahtumaa uudessa paikassa.

Kuva: Kankaanpään kaupunki

 

Jokaisessa koulussa, jossa käymme, näkyy koulun yhteisöllinen henki. Vaikka joissakin kouluissa oppilaat ovat avoimempia ja uskaltavat kysyä enemmän vierailijoiltamme lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyviä kysymyksiä, parhaiten mieleeni jää tapahtuma tapahtumalta vahvistuva tunnelma siitä, mitä aito vuorovaikutus on parhaimmillaan ja miten pitkä vaikutus tällaisellakin yhden tunnin tapahtumalla voi olla monen lapsen ja nuoren elämään.

Yksi liikuttavimmista hetkistä on, kun noin kymmenvuotias poika, joka kommunikoi puhetta tuottavan laitteen avulla kohdistamalla silmäteriään puhesimulaattorin ruudulle, kertoo, miten vanhemmat lukevat hänelle, ja miten tämä oli paras koulupäivä ikinä.

Kirjoittaja on Lukuliike koulussa -kampanjan tuottaja Petra Forstén