Kirjailijavierailut tutkitusti lisäävät lukuintoa. Vierailut ovat kauaskantoista ja pitkäjänteistä toimintaa lukutaidon edistämiseksi. Kaikilla kouluilla, kirjastoilla ja muilla lasten ja nuorten kanssa toimivilla tahoilla ei kuitenkaan ole kustannussyistä mahdollista tilata kirjailijavierailuja.

Lukukeskuksen Kirja eläväksi -hankkeessa pystyttiin tarjoamaan vierailuja niille kouluille ja kohderyhmille, joille ne muuten eivät olisi saavutettavissa. Kirjailijavierailujen ja lukutaitotyöpajojen tavoitteena oli saada lapset ja nuoret löytämään lukemisen ja kirjallisuuden eri muodot ja innostaa lukemaan kaikissa kieli- ja ikäryhmissä. Hankkeen kautta kouluilla vieraili myös kääntäjiä, tietokirjailijoita, selkokirjojen tekijöitä, kuvittajia ja runoilijoita.

Hankkeen aikana saatiin arvokasta tietoa kirjailijavierailujen kehittämiseksi ja uusia keinoja lukemaan innostamiseksi. Lisäksi tavoitteena oli osoittaa opettajille kaunokirjallisuuden merkitys kouluopetuksen osana ja tukena, ja tuoda kirjailijat ja kirjat olennaisemmin osaksi koulun arkea.

Hankkeen kautta toteutettiin 150 kirjailijavierailua vuosien 2021 ja 2022 aikana. Yhteensä Lukukeskuksen kautta järjestetään vuosittain lähes 2000 kirjailijavierailua.

Hankkeen on rahoittanut opetus- ja kulttuuriministeriö.

Kirja eläväksi -hankesivu

Aamupäivällä kauniin kaamoksen keskeltä löytyy purkukuntoinen homekoulu, jonka oppilaat ovat pihaparakeissa. Saapuessani sovittuun paikkaan, kukaan ei ole minua vastassa, eikä kukaan tunnu tietävän vierailustani. Minua hymyilyttää. Hässäkkä ei siis ole pelkästään etelä-suomalaisen lähiökoulun ongelma.

Oppilaat löytyvät. Viidesluokkalaiset juoksevat luokseni kättelemään, sanovat kovaäänisen kohteliaasti päivää. Kerron heille, kuten aina kaikille muillekin, miten minusta tuli kirjailija vahingossa. Tarina on hioutunut vuosien varrella, se on vain tarina, totta se on vain tärkeimmiltä osin. Sen tarkoitus on kertoa, että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa, milloin tahansa. Esitykseni on kokoelma tarinoita työstäni, lukuharrastuksesta ja kirjoittamista, mutta esitykseni ydin on tarinankerronta itse. Yritän kerta toisensa jälkeen saada kuulijat kiinnostumaan tarinasta, jonka olen heille tullut kertomaan. Näin he voivat ymmärtää tarinoiden voiman ja tehtävän. Lähes aina kerron myös tarinan siitä, kuinka minusta tuli lukija. Se ei käynyt ihan helposti, ja tässä kohtaa peräpulpetistakin nyökkäillään.

Inarin koulun viidesluokkalaiset kertovat vapautuneesti kirjastostaan, lukemisesta ja sen vaikeudesta. He kyselevät kummallisia; Kuinka monta nokkahuilua sinulla on? Miten voi elää, jos ei osaa hiihtää? He selvästi nauttivat siitä, että heille on saapunut vieras. Saamenkieliseltä rinnakkaisluokalta löytyy poika, joka haluaa esityksen päätyttyä kysyä vinkkejäni luovaan kirjoittamiseen ja hahmojen luomiseen.

Seuraavana aamuna taksi odottaa minua hotellin pihalla. Parituntisen matkan aikana kuljettaja kertoo taksiyrittäjyyden muutoksista, saamelaisten asemasta, elämästä pohjoisen metsissä, luonnon muutoksista, lumimäärän vähentymisestä, jäkälän loppumisesta, ja siitä, kuinka kaikki poromiehet kuolevat syöpään. Myös minä saan paljon näiltä matkoilta. Kohtaamisia, uusia näkökulmia, uusia maisemia, usein saan myös suoraan inspiraatiota ja aiheita kirjoihin.

Sevettijärven koulu on valloittava! Siellä on yhteensä 24 oppilasta. Eräs oppilaista on vastassa jo pihalla. Hän siteeraa kirjaani. Opettaja kertoo heidän odottaneen malttamattomina vierailuani. Oppilaat ovat hurmaavia, kiinnostuneita, kikattelevia, sivistyneitä, vilkkaita ja hienosti esitykseen varautuneita.

Kolmannen päivän vierailut Inarin yläkouluun sujuvat vaihtelevasti. Tapaan ehkä varautuneimman luokan ikinä. Kukaan ei kysy minulta mitään, mutta en voi tietää, vaikka joku näistä yläkoululaisista on niin kuin minä olin. Se hiljainen kirjoittajatyttö, joka ei maininnut kenellekään sanaakaan salaisesta harrastuksestaan.

Toisen ryhmän oppilaat ovat vähän uskaliaampia. Opettaja on ennalta pyytänyt minua puhumaan nuorten kanssa kirjoittamisen esteistä, koska hän ei keksi millä saisi nuoret kirjoittamaan. Puhumme siis lempiaiheestani, mielikuvituksesta, leikistä ja mielikuvituskavereista. Siellä täällä nyökkäillään ja hymyillään. Hentoa keskustelua syntyy.

Kun palaan kotiin, keskeneräisen romaanini henkilö saa saamelaisen nimen ja taustan. Ehkä hän muistuttaa vähän sitä viidesluokkalaista, joka kumartaen sanoi minulle käsipäivää.