Etusivu > Uutiset >

Lukevassa kunnassa lukutaitotyötä tehdään kaikilla sektoreilla

Lukevassa kunnassa lukutaitotyötä tehdään kaikilla sektoreilla

Lukutaidon kuntafoorumin 2024 teemana oli Lukutaito – kuntalaisen elinikäinen oikeus. Maanantaina 30.9. järjestetyssä tilaisuudessa todettiin, että riittävä lukutaito mahdollistaa jokaiselle kuntalaiselle oikeuden osallisuuteen. Tilaisuudessa julkaistiin myös haettavaksi Opetushallituksen valtionavustukset kuntien lukutaitotyön edistämiseksi.

Opetushallituksen Lukutaito-ohjelman järjestämässä lukutaidon kuntafoorumissa esiteltiin Lukeva kunta -toimenpiteitä ja kannustettiin kuntia panostamaan omaan lukutaitostrategiaan. Kunnan lukutaitostrategian suunnitteluvaiheessa suositellaan kartoittamaan tutkimustuloksia ja jo olemassa olevia toimintoja ja materiaaleja, joita esimerkiksi Lukukeskus tarjoaa. Kuntia kannustetaan ottamaan eri toimijat laajasti mukaan lukutaitotyöhön ja lukevan elinkaaren luomiseen kunnassa. Tässä työssä apuna on Opetushallituksen laatima Lukeva kunta -ohjeistus.

Kuntien lukutaitostrategiatyöhön saatiin konkreettisia ideoita paneelikeskustelusta, johon osallistui Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Emmi Jäkkö yhdessä Heli Huotakosken (Hämeenlinnan kaupunginkirjasto, Hämeenlinnan lukutaito-ohjelman puheenjohtaja) ja Taina Hämäläisen (Lohjan kaupungin lukutaitostrategiaryhmä) kanssa.

Paneelissa korostui yhteistyön merkitys: pienestäkin lukutaitotyön aloituksesta voi kasvaa tärkeitä keskusteluja ja yhteistä ymmärrystä lukutaidon tukemisesta, kun mukaan otetaan vähitellen uusia toimijoita, kuten kunnan työllisyys- tai nuorisopalvelut. Tärkeänä pidettiin myös sitä, että toimet ovat tarpeeksi konkreettisia. Onnistumisina kunnissa mainittiin lukutaitostrategioiden valmistuminen ja kirjaukset kunnan dokumentteihin. Kuntien lukutaitotoimien jatkuvuudesta huolehtiminen ja yhteistyö tunnistettiin yhä tärkeämmiksi, kun rahoitus vähenee. Tärkeää olisi myös saada kuntien hyviä käytäntöjä leviämään muuallekin.

Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Emmi Jäkkö nosti esiin onnistuneita, kuntien kanssa yhteistyössä kehitettyjä toimintamalleja ja hankekokonaisuuksia. Laajasti koko maassa ovat käytössä esimerkiksi Lukulahja lapselle –neuvolaohjelma ja Lue lapselle –palvelu (luelapselle.fi). Myös muun muassa esi- ja alkuopetuksen Lukupolku, kirjailijavierailuja kouluihin ympäri Suomen vienyt Kirja eläväksi sekä ammattikoululaisten lukutaitoa puolustamaan luotu Sanat haltuun ovat Lukukeskuksen lukuintoa lisääviä hankkeita, joita on kehitetty yhdessä kuntatoimijoiden kanssa.

Lukukeskuksen valmiita sisältöjä ja materiaaleja eri ikäryhmille saa vapaasti ja mielellään hyödyntää kuntien lukutaitotyössä.

Lukukeskus on vaikuttava hankekumppani

Tapahtumassa julkaistiin haettavaksi Lukutaito-ohjelman valtionavustus. Opetushallitus jakaa yhteensä 700 000 euroa hankeavustusta kansallisen lukutaitostrategian toimeenpanon edistämiseen: lukutaitostrategian tai -ohjelman luomiseen tai olemassa olevan toimintamallin kehittämiseen.

Hakijoina voivat olla kunnat, mutta kunnan hankekumppanina voi olla myös muita toimijoita, kuten Lukukeskus. Hankkeiden tavoitteena on tukea kuntalaisten lukutaitoa pitkäjänteisesti sekä sitoa toiminta kunnan perustyöhön ja hyödyntää työssä valmiita materiaaleja ja malleja.

Lukukeskus on avoin yhteistöille kuntien kanssa ja vaikuttava hankekumppani. Lukukeskuksen hanketoiminta on ammattimaista, vaikutuksiltaan laaja-alaista ja tähtää pitkäjänteiseen muutokseen. Koska Lukukeskus toimii valtakunnallisesti, Lukukeskuksen kanssa tehdystä työstä hyötyvät kollegat koko Suomessa. Olemme mukana lukuisissa lukemiseen ja lukutaitoon liittyvissä verkostostoissa ja työryhmissä Suomessa ja kansainvälisesti.

Hankeavustukset kansallisen lukutaitostrategian toimeenpanon edistämiseen: oph.fi

 

Lukutaito-ohjelma edistää ja koordinoi lukutaitostrategian toimeenpanoa ja tukee kaikenikäisten lukemista ja lukutaitoa varhaiskasvatukseen, kouluille ja kuntiin suunnattujen osaohjelmien kautta sekä jakaa valtionavustuksia lukutaitotyöhön.

Lukeva kunta on Lukutaito-ohjelman osaohjelma, joka tukee lukutaitostrategian tavoitteita kunnissa ja tarjoaa työkaluja ja vinkkejä kunnan lukutaitotyön suunnitteluun ja eri toimijoiden yhteistyöhön sekä lukutaitoaiheisia seminaareja ja verkostotapaamisia. Osaohjelman toiminta ei ole kuntia velvoittavaa vaan vapaaehtoisuuteen perustuvaa ja kuntien tarpeiden mukaan joustavaa.