Kiiltomadon kesän kirjavinkit 2025
Sarjakuvat
Tuula Mäkelä, Orava ja myyrä. Suuri Kurpitsa 2024
Tyttö ja poika kohtaavat kyläkoulun pihamaalla ja ryhtyvät tutkimaan rakennusta, joka on jäänyt tyhjilleen. Välillä he omaksuvat oravan ja myyrän hahmot. Tuula Mäkelän toisessa sarjakuvakirjassa viiva on herkkää ja rikasta yhtä aikaa. Teos on pienimuotoinen vain näennäisesti: mitä vähemmän ulkoisia juonenkäänteitä, sitä enemmän tilaa ilmapiirille. Mäkelä käsittelee aikaa joustavasti, kun esimerkiksi yhden ruudun puitteisiin on mahdutettu pitkää kestoa ja monivaiheista liikettä. Kriitikko Ville Hänninen summaa: ”Tunnelmassa on viimeisen lapsuuden kesän tuntua: mitä vain voisi tapahtua.”
Runot
Sini Silveri, Haisee kaikkia tuoksuja. Khaos 2023
”Ei maailmanloppu ole lähellä vaan koko maailma on.” Haisee kaikkia tuoksuja on lumoavinta ja varsinkin aikalaisinta nykyrunoutta. Siinä on vimmaista hellyyttä plus kaikki muut tunteet ja paljon uusia. Jo yhdessä lauseessa on hillitön määrä energiaa. Alba Ala-Pietilä kehittelee kritiikissään teoksen yhteyksiä posthumanismiin: ”Toimija ja maailma ovat jatkuvassa metamorfoosin tilassa, kaikelle alttiita, poikkilajisia tai kenties kaikkien lajijaotteluiden tuolla puolen operoivia olentoja.” Tuoksujen jälkeen Silveriltä on ilmestynyt hieno Timo K. Mukan elämäkerta Miltä männystä tuntuu olla mänty, jossa tietopuolta rikastavat runoilijan herkkyys ja ote kieleen.
Esseet ja muistelmat
Eeva Kilpi, Naisen päiväkirja. WSOY 1978
Päiväkirjaa ei suunniteltu julkaistavaksi, mutta kun kirjoittajana on suomalaisten rakastama runoilija, syntyy keskimääräistä kiinnostavampia merkintöjä. Kilpi käy läpi masentuneen kauden kohti iloa, huhtikuusta marraskuuhun. Hän pohtii sattuvasti esimerkiksi omaa äitiyttään, rakkauden ja erotiikan teemoja erityisesti vasten yksinäisyyttään, sekä tietenkin kirjoittamista. Kirjassa nähdään myös ”selvänäköisiä” unia, ja Kilvelle ominainen aforistinen ja pakoton tyyli ulottuu päiväkirjamerkintöihin. ”Yöllä: Minä olen kasvi. Tämä maisema on ottanut minut. Olen noiduttu. Ellen kasva täällä uuteen kesään joka vuosi, kuolen. […] Ellen tähän aikaan päästä sieluani oraalle ruohon mukana, samaan rytmiin”. ”Kirjoittaminen on oman pätemisensä muurin ylittämistä, kipuamista johonkin sellaiseen mihin todennäköisyyden lakien mukaan ei oikein pysty, mutta johon kehittämänsä elämänasenteen, näkemis- ja koskemistavan ja eläytymiskyvyn voimalla, ilmaisun ja mielteen rakkaussuhteen ja onnistuneen yhdyselämän siivin kenties voi päästä.”
Jakke Holvas, Dandyt, keikarit. Teoriatehtaan 1990-luku. ntamo 2015
Omalaatuinen retrospektio ysäristä Helsingin yliopistolla, teoriakentästä, kulttuurilehdistä, sensibiliteetin kultivoinnista ja kaikesta muusta tärkeästä. ”Kuulen jo nillityksen: Ei kai kirjasi ole liian teoreettinen? Vastaan, että on.” Paras muistelma kertoo ajasta, jolloin ihminen lähinnä lukee ja kirjoittaa. Maku syntyy lauseista. Teoksesta ei juuri keskusteltu esseebuumin yhteydessä, koska se kai osui joidenkin aaltojen väliin, muttei ole väliksikään. Se kuuluu joka tapauksessa suomalaisen koelman parhaimmistoon. Ylipäätään olisi aika palata Baudrillardiin.
Romaanit
Kaisa Vahteristo, Nieltyjä esineitä. Kosmos 2025
Kesä tihkuu hikeä, paidat liimautuvat yhteen, ja kyljet. Kertoja, pikkukaupungissa asuva 16-vuotias tyttö, ihastuu viileään Karinaan, jonka kanssa myy kesätyökseen veitsiä. Kertojan analyyttinen mutta kuin salaisuutta supattavan tunnustuksellinen ääni kuvaa katkoksellisen proosan keinoin pysähtynyttä kylää, ensirakkauden ruumiillisuutta, sen ihanuutta ja tuskallisuutta – sekä kompleksista äitisuhdetta, jonka omituinen kotitalo kätkee. Pieneksi hitiksi noussut teos tuo kesään aavemaistakin tunnelmaa: ”Esikoiskirjailija on erinomainen arkigotiikan esiinloihtija. […] Pienet detaljit jäätelökioskin tyttöjen liian tiukalle vedetyistä poninhännistä narisevaan pappilan sohvaan ovat hienosti ilmaisuvoimaisia”, kirjoittaa Joonas Säntti.
Reetta Ronn, Tuoksut vanamon ja varjot veen. Enostone 2024
Reetta Ronnin esikoisromaani tuo muassaan meren tuoksua, ja jo Eino Leinoa lainaava nimi kertoo, että teos vilisee kirjallisia viitteitä. Kotimaamme kirjailijoiden nimiä on hykerryttävän omaperäisesti sidottu tarinaan, jonka päähenkilö-kertoja Tovella on kissa nimeltä Jansson. Tove on Mustasaarten suuren kirjailijasuvun viimeinen vesa, mutta mikään kustantaja ei ole suostunut julkaisemaan hänen käsikirjoituksiaan. Teoksessa on jännityskirjallisuuden aineksia: se alkaa traagisella tapahtumalla, ja loppuajan Tove yrittää selvittää, miksi hänen enonsa ja tätinsä katkaisivat välit hänen äitiinsä. Kurkotellaan myös maagisen realismin suuntaan. Pääasiassa kerronnassa on silti kevyt, humoristinenkin vire – teos on raikas ehkä juuri siksi, että sitä tuntuu väkinäiseltä pusertaa tiukasti johonkin genreen. Sitä paitsi saarimiljöö on kirjallisuudessa nyt kuuminta kaikista, kuten Maria Laakson kritiikki tietää kertoa (ja vinkkaa lisää saariaiheisia kesäkirjoja). Aihetta sivuaa myös esimerkiksi Sanna Nyqvistin viime vuonna julkaistu Rannalla – Miten kirjailijat löysivät meren, ja Tove Janssonin Kesäkirjastakin saatiin juuri elokuvasovitus.
China Miéville, Toiset. Suom. J. Pekka Mäkelä. Karisto 2011
Kesä on dekkarien kulta-aikaa, mutta jos etsii vaihtoehtoja Nordic noirille ja toivoo, ettei arvaisi joka käännettä ennakkoon, kannattaa tarttua spekulatiivisella fiktiolla terästettyyn Toiset-romaaniin. Tapahtumapaikka on erikoislaatuinen: kaksi itäeurooppalaista kaupunkia sijaitsee vierekkäin ja siellä täällä mutkikkaasti limittäin, mutta kumpikin on itsenäinen kaupunkivaltionsa ja niiden rajoja valvotaan tarkasti. Kun murhatutkinta laajenee kaupungista toiseen, rajat alkavat hämärtyä. Monimuotoisen ja sekoittuneen tilan kuvauksena Miévillen romaani jatkaa postmodernismin antoisimpia perinteitä. Muuan sanaleikki on täsmäohjattu suomenkielisille lukijoille.
Lasten- ja nuortenkirjallisuus
Laura Liimatainen, Sukellus. S&S 2025
Sukellus kertoo Ullasta, joka viettää välivuotta ja tekee kesätöitä Linnanmäellä. Tulevaisuus arveluttaa, mutta kesään kuuluu myös kaikenlaista jännittävää uutta. Hieno esikoisromaani havainnoi ystävyyssuhteen dynamiikkaa ja sukeltaa syvälle päähenkilön mieleen. Se käsittelee terävästi yhteiskuntaluokkaa, suhdetta ruumiiseen ja tulokkaan kokemusta Helsingistä, ja silti siinä väreilee intensiivinen hellekesän ilmapiiri, joka saa kaiken tuntumaan voimakkaammin. Kuten Meeri Pihlstörm toteaa kritiikissään, aikuislukijankin kannattaa tarttua Sukellukseen.
Beatrice Alemagna, Päivä jona ei tapahtunut mitään. Suom. Saara Pääkkönen. Tammi 2025
Kauniisti kuvitettu lastenkirja, jonka alussa lapsi pelaa konsolia mökillä tylsistyneenä. Hän lähtee ulos ja saa kokea jotain taianomaista. ”Teoksessa kuvat kirjoittavat tarinaa yksityiskohtien kautta: kun päähenkilön aistit avautuvat pelin tiputtua lampeen, hän huomaa luonnon yksityiskohdat, kuten pienet olennot mullan alla. […] Kuvituksen mittasuhteet korostavat muutenkin lapsen kokemusta”, kirjoittaa Hilma Kupiainen dialogikritiikissään Meeri Pihlströmin kanssa. Kupiainen ja Pihlström lukevat teosta yhteiskunnallisesta näkökulmasta. ”Teoksessa on toiveikkuutta, ja se muistuttaa luontosuhteen korjaamisesta ja luonnon parantavasta vaikutuksesta”, Pihlström summaa.
Kiiltomato–Lysmasken on kaksikielinen kirjallisuuskritiikin verkkolehti. Kiiltomato etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota. Kiiltomadossa arvioidaan kotimaista ja käännettyä kaunokirjallisuutta sekä erityisesti kirjallisuutta käsitteleviä tietokirjoja.
Tilaamalla Kiiltomato.netin uutiskirjeen pysyt perillä Kiiltomadon viimeisimmistä julkaisuista ja saat sähköpostiisi ajankohtaisia havaintoja kirjallisuuskeskustelusta: Tilaa uutiskirje
