Pisa-tulokset on julkistettu – Suomi pysyi yhä huippumaiden joukossa!
PISA-tulosten lukutaidon keskiarvo säilyi odotetusti ennallaan. Pinnan alla muutokset ovat kuitenkin herättäviä. Heikkojen lukijoiden määrä on kasvanut huomattavasti, ja pojista heikkoja lukijoita on jo 20%. Lisäksi sosio-ekonomiset erot olivat ylimmän ja alimman neljänneksen välillä jopa kahden kouluvuoden opintojen verran.
Merkittävintä kuitenkin on, että asenteet lukemista kohtaan ovat pohjamudissa. Tytöistä lukemisen mainitsee lempiharrastuksekseen 36%, pojista sen sijaan jopa 63% kertoi lukevansa vain jos pakko.
Lukemisen asenteita tarkasteltaessa suomalaisnuorten sinnikkyys on OECD-maiden alhaisinta. PISAnkin tulosten mukaan lukuinto syttyy kun tunnistaa itsensä lukijaksi. Suomessa julkaistaan huippuluokan lasten- nuortenkirjallisuutta, joten lukemisesta ei ole puutetta. Mutta kirjat ja kirjailijat on tuotava osaksi lasten ja nuorten elämää. Siksi toivomme, että kirjailijavierailut olisivat jatkossa yhä useamman saavutettavissa ja mahdollisimman moni lapsi ja nuori kohtaisi lukevan ja kirjoittavan esikuvan.