Tieto lukemisen ja lukutaidon merkityksestä kuuluu kaikille
Lukukeskus pitää tärkeänä, että tieto lukemisen ja lukutaidon merkityksestä on kaikkien saavutettavissa. Siksi perheille ja ammattilaisille suunnattuja lukemiseen kannustavia materiaaleja on tuotettu tänä vuonna myös selkokielellä. Suomessa selkokieltä tarvitsee tuoreen tarvearvion mukaan jopa 812 000 ihmistä.
”Lukukeskuksen selkokielisten materiaalien avulla varmistetaan, että lukemaan kannustaminen tavoittaa perheet mahdollisimman laajasti. Selkokieliset materiaalit esimerkiksi helpottavat tiedon omaksumista muulla kuin omalla äidinkielellä”, kertoo Lukukeskuksen hankeasiantuntija Vilma Tammelin.
Lue lapselle -vanhemman esite yli 20 eri kielellä
Lue lapselle -vanhemman esite on saatavilla yli 20 eri kielellä, myös selkosuomeksi. Esite muistuttaa lapselle lukemisen tärkeydestä. Kieliversiot tukevat monikielisten perheiden lukemista ja sisältävät tietoa oman äidinkielen merkityksestä lukutaidolle.
Faktaesitteet ovat vapaasti kaikkien käytettävissä, ja ammattilaiset ovatkin ottaneet ne käyttöön esimerkiksi neuvoloissa ja päiväkodeissa. Materiaalien avulla ammattilaisten on helppo kannustaa vanhempia lukemaan lapsilleen.
Vanhemman esitteet eri kielillä, myös selkosuomeksi
10 faktaa lukemisesta selkokielellä
10 faktaa lukemisesta selkokielellä -julkaisu esittelee ”10 faktaa lukemisesta” -tietopaketin tärkeimmät asiat lyhyesti ja selkeästi. Lukukeskuksen tietopaketti on ajantasainen ja kattava katsaus Suomen lukutaitotilanteeseen. Se kokoaa yhteen yli 50 ajankohtaista tutkimusta, tilastoa ja selvitystä suomalaisten lukutaidon kehityksestä ja lukutottumuksista. Myös tietopaketin sisältö on vapaasti kaikkien hyödynnettävissä.
10 faktaa lukemisesta selkokielellä
Kansainvälinen selkokielen päivä 28.5.
Selkokielestä on hyötyä jokaiselle, jolle yleiskielen lukeminen ja ymmärtäminen on vaikeaa tai mahdotonta. Selkokieli auttaa selviytymään arjen tilanteista, opinnoista ja työelämästä sekä osallistumaan yhteiskunnan toimintaan. Kansainvälistä selkokielen päivää vietetään 28.5.2025.
Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Selkokieli on saavutettavaa kieltä.
Lähde: Selkokeskus