Euroopan lukutaitokoalitio käynnistyy Brysselissä
Euroopan komission kokoama Euroopan lukutaitokoalitio (European Literacy Coalition) kokoaa yhteen lukutaitotyön, koulutuksen, tutkimuksen, kustannusalan, kirjastojen, terveyden, teknologian ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita eri puolilta Eurooppaa. Koalition tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja nostaa lukutaito näkyvämmin osaksi Euroopan koulutus-, osaamis- ja yhteiskuntapolitiikkaa. Koalitio on osa Euroopan komission osaamisunionin perustaitojen toimintasuunnitelmaa (Action Plan on Basic Skills).
Nyt julkaistava lukutaitokoalition perustamisasiakirja Warsaw Memorandum toimii koalition perustana. Euroopan eri maiden asiantuntijoiden yhdessä laatima muistio kokoaa yhteisen näkemyksen lukutaidosta, tunnistaa keskeiset haasteet eri elämänvaiheissa ja linjaa suuntaviivoja pitkäjänteiselle eurooppalaiselle yhteistyölle.
Lukukeskus on ollut mukana rakentamassa koalition perustaa alusta lähtien ja osallistunut Varsovan muistion valmisteluun.
”Varsovan muistio on tärkeä askel kohti yhteistä eurooppalaista näkemystä lukutaidosta. Lukutaitoon liittyvät haasteet ovat erilaisia eri maissa, mutta niitä yhdistää sama peruskysymys: miten varmistamme, että ihmisillä on valmiudet oppia, osallistua ja arvioida tietoa nopeasti muuttuvassa maailmassa”, Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Emmi Jäkkö sanoo.
Lukutaito kohtaa uusia haasteita
Lukutaito on oppimisen, osallisuuden ja aktiivisen kansalaisuuden perusta. Samalla lukemisen toimintaympäristö muuttuu nopeasti.
Digitalisaatio ja tekoälyn yleistyminen vaikuttavat siihen, miten ihmiset lukevat, kirjoittavat ja käyttävät tietoa. Samaan aikaan mis- ja disinformaatio, keskittymiseen liittyvät haasteet sekä muuttuvat tiedonkäytön tavat korostavat vahvan lukutaidon merkitystä. Myös muuttoliike ja lisääntyvä monikielisyys tuovat uusia tarpeita lukutaidon tukemiseen eri puolilla Eurooppaa.
Koalitio käynnistyy tilanteessa, jossa huoli eurooppalaisten lukutaidosta on kasvanut. OECD:n PISA 2025 -tulosten mukaan lähes kolmannes EU:n 15-vuotiaista ei saavuta sellaista lukutaidon tasoa, jota tarvitaan opinnoissa ja yhteiskunnassa toimimiseen. Myös aikuisten lukutaitoon liittyvät haasteet ovat laajoja: OECD:n aikuistutkimuksen mukaan useammalla kuin joka neljännellä aikuisella on puutteita lukutaidossa.
”On merkittävää, että lukutaito nähdään nyt Euroopassa entistä selvemmin koko yhteiskunnan kysymyksenä. Lukutaidon vahvistaminen ei ole vain koulujen tai kulttuurialan tehtävä, vaan siihen tarvitaan yhteistyötä koulutuksen, kirjastojen, järjestöjen, terveydenhuollon, elinkeinoelämän ja päätöksenteon välillä”, Emmi Jäkkö toteaa.
Yhteinen eurooppalainen foorumi lukutaidon edistämiseen
Koalitio ei korvaa olemassa olevia lukutaito- ja lukemisen edistämisen verkostoja, vaan pyrkii kokoamaan niiden osaamisen yhteen. Tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä eri sektoreiden välillä, tunnistaa yhteisiä painopisteitä ja rakentaa lukutaitoa tukevia ratkaisuja eurooppalaisessa mittakaavassa.
Brysselin kaksipäiväinen julkistusseminaari tarkastelee lukutaitoa yhteisenä yhteiskunnallisena voimavarana ja jaettuna vastuuna. Seminaarin osallistujat rakentavat suuntaviivoja koalition tulevalle työlle.
”Suomessa on pitkät perinteet yhteistyöstä koulujen, kirjastojen, järjestöjen ja kirjallisuusalan välillä. Juuri tällaisille toimintamalleille on tällä hetkellä paljon kiinnostusta Euroopassa. Eurooppa tarvitsee yhteisiä ratkaisuja lukutaidon vahvistamiseen, mutta samalla meidän on opittava toisiltamme”, Jäkkö sanoo.
