Etusivu > Uutiset >

Lukuviikolla kouluissa keskustellaan globaalista lukutaidosta

Oboin kirja muistuttaa lukutaidon ja tarinoiden merkityksestä
– Lukuviikolla kouluissa keskustellaan globaalista lukutaidosta

Veera Salmen huikea romaani Oboi-pojasta kuvaa maailmaa, josta lukutaito on kadonnut. Lukuviikko 2022 muistuttaa, että hyvä lukutaito ei pysy yllä Suomessakaan itsestään. Lukuviikon kunniaksi Kustannusosakeyhtiö Otava lahjoittaa suomalaisiin kouluihin Oboin kirja -kirjapaketit ja Veera Salmi kohtaa kirjailijavierailuilla nuoria lukijoitaan.

Oboin kirjan 13-vuotias päähenkilö päätyy katastrofin kärsineeseen kummalliseen kaupunkiin, jossa kukaan ei osaa lukea. Veera Salmen romaani tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen. Lukutaito on maailmanlaajuisesti yhä miljoonien lasten ulottumattomissa. Koronapandemia on vaikeuttanut entisestään globaalia lukutaitotilannetta ja lasten mahdollisuuksia päästä kouluun. Suomalaiset ovat maailmanlaajuisesti vertailtuna lukemisen kärkimaa, mutta Suomessakin hyvää lukutaitoa täytyy ja kannattaa vaalia.

Lukemisen ja lukutaidon teemaviikkoa Lukuviikkoa vietetään 4.-10.4. Tänä vuonna Lukuviikon teema ”Lukemalla parempi maailma” nostaa esiin lukutaidon merkityksen globaalisti. Lukukeskuksen järjestämä Lukuviikko pohtii miten voimme tukea kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lukutaitoa ja mikä merkitys lukutaidolla on demokratian toteutumisessa.

”Veera Salmi on todellinen kirjallisuuskentän monilahjakkuus, jolla on hyppysissään taito löytää lapsia ja nuoria kiinnostavat teemat sekä ennen kaikkea pukea ne kohderyhmään vetoavaan muotoon. Oboin kirja on ajankohtainen ja tärkeä, ja siksi on suuri ilo lahjoittaa tätä teosta nuorille lukijoille osana Lukuviikkoa”, Otavan lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustannuspäällikkö Kaisu-Maria Toiskallio sanoo.

Kirjailijavierailut tutkitusti lisäävät lasten ja nuorten kiinnostusta lukemista ja kirjoja kohtaan. Veera Salmen ajatuksia herättävä tarina sopii hienosti pohjustamaan koulussa käytäviä keskusteluja lukemisen ja lukutaidon merkityksestä yksilön elämässä ja laajemmin yhteiskunnassa.

”Veera Salmi on suosittu kirjailijavieras, joka saa kaikenikäiset innostumaan lukemisesta. Opettajat kaipaavat uusia ideoita lukemaan innostamiseen ja monessa koulussa kirjoja on vaikeasti saatavilla. Otavan kirjalahjoitus ja Veera Salmen kirjailijavierailut ovat konkreettinen ja todistetusti toimiva keino lisätä suomalaisten koululaisten lukuintoa”, Lukukeskuksen kehittämispäällikkö Emmi Jäkkö iloitsee.

 

Tietoa Lukuviikosta: www.lukuviikko.fi