Etusivu > Uutiset >

Lukemisen edistäminen vahvasti esillä Linnan juhlissa – Lukukeskus sai kutsun tiedonvälitys- ja hanketyöstään

Lukemisen edistäminen vahvasti esillä Linnan juhlissa – Lukukeskus sai kutsun tiedonvälitys- ja hanketyöstään

”Tämä on hieno kiitos pitkäjänteisestä työstä lukemisen ja lukutaidon puolesta”, sanoo Linnan juhliin kutsun saanut Lukukeskuksen viestintä- ja hankepäällikkö Emmi Jäkkö.

Presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton teemana on tänä vuonna tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu. Kutsuttuina on erityisesti henkilöitä ja instituutioita, jotka toiminnallaan edistävät luotettavan tiedon välittämistä ja yhteiskunnallista keskustelua.

Lukukeskus on toiminut jo vuosia lukutaitotiedon välittäjänä ja lukemisen edistäjänä. Vuosittain julkaistava 10 faktaa lukemisesta -tietopaketti on luotettava ja puolueeton katsaus suomalaisten lukutaitoon ja muodostaa kokonaiskuvan suomalaisten lukutottumuksista. Myös Lukukeskuksen kampanjat ja hankkeet perustuvat tutkittuun tietoon.

Tänä vuonna käynnistynyt Lukulahja lapselle –ohjelma mahdollistaa varhaiset lukuhetket kaikissa Suomen vauvaperheissä. Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Lukulahja lapselle –kirjakassi jaetaan neuvolassa kaikille 2019-2021 syntyville, ja kassiin on pakattu kirjoja ääneen luettavaksi sekä vanhemmalle tietoa lukemisen tärkeydestä.

– Lukulahja lapselle -kirjakasseista on tullut valtavasti kiitosta perheiltä. Laadukas paketti lukemista ja tietoa on innostanut monet perheet lukemaan jo heti vauvan ensihetkistä alkaen, Emmi Jäkkö kertoo. Lukukeskus on myös edistänyt nuorten lukemista Sanat haltuun- ja Mun tarina -hankkeillaan.

Lukukeskuksen viestintä- ja hankepäällikkö Emmi Jäkkö iloitsee aktiivisesta keskustelusta lukemisen ja lukutaidon ympärillä. – Lukemisesta keskustellaan nyt laajasti yhteiskunnan eri tahoilla. Hyvä lukutaito on vahvasti myös yhteiskunnallinen kysymys ja on hienoa, että sen arvo tunnistetaan nyt yhä paremmin.

Kutsuttuna on myös Lukukeskuksen hallituksen puheenjohtaja, kirjailija Juha Itkonen, joka on toiminut aktiivisesti lukemisen puolesta mm. Lukutaitofoorumin puheenjohtajana.