Etusivu > Uutiset >

Lukemisen ja lukutaidon puolesta tehtävä työ saa jatkua

Lukemisen ja lukutaidon puolesta tehtävä työ saa jatkua

Suomessa on laaja verkosto toimijoita, jotka puolustavat kaikkien oikeutta tasa-arvoiseen lukemiseen ja lukutaitoon. Hallituksen budjettiriihen päätös veikkausvarojen tuottojen aleneman täysimääräisestä korvauksesta mahdollistaa järjestöjen elinvoimaisuuden myös vuonna 2021.

Lukukeskus kiittää hallituksen ratkaisua turvata pitkäjänteisen työn jatko ja säästää työpaikkoja alalla, joka toimii yleishyödyllisesti jokaisen suomalaisen eduksi.

”Olemme kiitollisia, että kulttuurijärjestöjen tekemän työn arvo ja merkitys tunnistetaan. Julkinen panostus järjestötoimintaan maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti. Tämän päivän sijoitus lukemiseen ja lukutaitoon takaa suomalaisten huippuosaamisen myös tulevaisuudessa ja turvaa nuorten mahdollisuuden tasa-arvoiseen osallisuuteen yhteiskunnassa”, Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís sanoo.

Lukukeskus vastaa ensi vuonna entistä tehokkaammin lukemista ja lukutaitoa uhkaavaan eriarvoisuuden haasteeseen. Lukulahja lapselle -ohjelman kautta jaetaan neuvolatarkastuksissa tasa-arvoisesti tietoa lukemisen tärkeydestä vuosina 2019-2021 syntyvien lasten perheille. Ohjelmassa on jaettu jo 92 000 kirjakassia, jotka sisältävät kirjalahjan lisäksi tietopaketin lukemisen merkityksestä. Kirjailijavierailuja suunnataan tasavertaisesti monenlaisille yleisöille ja myös alueellisesti saavutettavasti. Lisäksi kehitetään monikielisille yleisöille suunnattua toimintaa sekä kirjailijavierailupalvelun saavutettavuutta.

Lukukeskuksen hanketoiminta tavoittaa vuosittain noin 100 000 lasta ja nuorta. Lisäksi Lukukeskuksen välittämien kirjailijavierailujen kautta yli 90 000 lukijaa kohtaa kirjallisuuden tekijän ja kirjailijoiden toimeentuloa edistetään lähes 600 000 eurolla. Kampanjoillaan Lukukeskus on kannustanut yli 1,7 miljoonaa suomalaista lukemisen pariin. Keväällä toteutetun tutkimuksen mukaan lähes puolet suomalaisista on huomannut uutisoinnin lukemisen tärkeydestä ja heistä noin kolmannes kokee tämän vaikuttaneen omaan lukemiseensa.

Lisätiedot: Toiminnanjohtaja Ilmi Villacís, ilmi.villacis@lukukeskus.fi, 040 830 5936