Etusivu > Uutiset >

Lukutaito on monelle maailmassa elintärkeä selviytymistaito

Lukutaito on monelle maailmassa elintärkeä selviytymistaito

Kansallista lukutaidon ja lukemisen teemaviikkoa vietetään otsikolla Lukemalla parempi maailma 4.– 10.4.2022.

Lukutaito on kansalaistaito ja suomalaisen yhteiskunnan demokratian tae. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna lukutaito on monelle myös elintärkeä selviytymistaito ja lukeminen suuri etuoikeus. Siksi Lukuviikolla 2022 suuntaamme katseet maailman heikoimmassa asemassa oleviin. Lukuviikkoa vietetään tänä vuonna 4.–10.4.2022 teemalla Lukemalla parempi maailma.

Maailmassa on noin 773 miljoonaa lukutaidotonta aikuista. Se tarkoittaa, että maapallon väestön yli 15-vuotiaista 14% on lukutaidottomia.

”Suomi on lukutaidon kärkimaita, ja siihen sisältyy vastuu myös muusta maailmasta”, muistuttaa Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís. Koronapandemian myötä globaali oppimisen kriisi on syventynyt edelleen. Ennen koronapandemiaa noin 483 miljoonan lapsen lukutaito arvioitiin vähimmäisvaatimuksia heikommaksi. Vuoden 2020 aikana vähimmäislukutaidon alle pudonneiden lasten määrä lisääntyi noin 100 miljoonalla. Suurin osa maailman lukutaidottomista elää kehitysmaissa, usein köyhyydessä ja monet heistä sodan haavoittamina. Lukutaitoa ei ole juuri siellä, missä sitä eniten tarvittaisiin.

Lukuviikko kytkee lukutaidon kansainväliset kysymykset Suomen tilanteeseen ja herättää keskustelua kotimaisen lukutaidon ajankohtaisista haasteista. Suomi on lukutaidon kärkimaita, mutta lukutaito eriytyy jatkuvasti ja lasten nuorten oppimiserot kasvavat. Myös suomalaisista aikuisista 11 %:lla on heikko lukutaito samalla kun elinikäisen oppimisen tarve kasvaa.

”Lukemisen ja lukutaidon korkean tason ylläpito vaatii määrätietoista eri alan toimijoiden yhteistyötä. Lukemista ja lukutaitoa tulee vaalia, ja niiden merkitys tunnustaa jatkuvasti myös Suomessa”, Villacís sanoo. Lukuviikon yhteistyökumppaneina vuonna 2022 ovat mm. lastenoikeusjärjestö Plan International Suomi, Punainen Risti, Taksvärkki ry ja Aikakausmedia.

Lukuviikko tarjoaa näkökulmia kirjallisuuteen ja lukemiseen ja innostaa kaikenikäiset kirjojen pariin. Lukuviikolla julkaistaan myös 10 faktaa lukutaidosta maailmalla -tietopaketti, joka kuvaa lukemisen ja lukutaidon nykytilannetta globaalisti. Vuosittaista Lukukeskuksen tuottamaa Lukuviikkoa on järjestetty eri muodoissa jo vuodesta 1977, ja se on yksi Suomen pitkäikäisimmistä lukutaitokampanjoista. Lukuviikko tavoittaa vuosittain lähes kaksi miljoonaa ihmistä. Lukuviikkoa vietetään suomeksi ja ruotsiksi.

Lukutaito on tärkeä lähtökohta tasavertaiselle maailmalle, jossa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja valintoihinsa. Lukutaito ehkäisee köyhyyttä ja edistää tasa-arvoa. Unesco on asettanut maailmanlaajuiseksi tavoitteeksi, että vuonna 2030 lukutaidottomia olisi enää 10% aikuisista.

 

Lähteet

Lukukeskuksen 10 faktaa lukemisesta

SDG 4 – Education 2030, Part II: UNESCO Strategy for Youth and Adult Literacy (2020-2025) – Action Plan

Unesco, International Literacy Day

Ulkoministeriö