Etusivu > Uutiset >

Sivistysvaliokunta haastaa hankkimaan joululahjaksi kotimaista kirjallisuutta

Sivistysvaliokunta haastaa hankkimaan joululahjaksi kotimaista kirjallisuutta

17.12.2019

Sivistysvaliokunta haastaa tänä jouluna kansanedustajat hankkimaan lahjaksi kotimaista ja suomalaisten kääntämää kirjallisuutta. Lukukeskus jakaa vinkkejä joulupaketteihin erilaisille lukijoille.

Ensimmäisenä vinkkinsä jakaa Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís, joka toimi myös kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon esiraadin puheenjohtajana.

”Suosittelen kaikkia kuutta huolella valittua Finlandia-ehdokasta. Lisäksi suosittelen muita upeita kirjoja moneen makuun:

Akseli Heikkilä, Veteen syntyneet
Rujolla kauneudellaan ja kauheudellaan lumoava kertomus ihmisistä uskomusten ja pohjoisen luonnon armoilla.

Elina Hirvonen, Punainen myrsky
Koskettava tarina sodasta, pakolaisuudesta, lapsuudesta ja kaiken voittavan rakkauden voimasta.

Runokokoelma: Voidaan puhua jossitellen (Toim. Aura Nurmi).
Pysäyttäviä tekstejä nuorten maailmasta – spoken wordiä nuorten runoilloista ja rap-lyriikkaa tuomiotaan suorittavien kynästä.

Antti Rönkä, Jalat ilmassa
Rehellinen kertomus siitä, minkälaisia jälkiä kiusaaminen jättää mieleen ja sydämeen.

Sirpa Kähkönen, Muistoruoho
Suomalaisuuden herkkää kuvausta eri-ikäisten naisten suulla, sukupolvien ja aikakausien vaihtuessa.

Sofi Oksanen, Koirapuisto
Silmiä avaava ja otteessaan pitävä kirja unelmista, niiden särkymisestä ja maailmasta idän ja lännen rajamailla.

Hassan Blasim, Allah99 (Suom. Sampsa Peltonen)
Repiviä tarinoita Irakista, Suomesta ja kirjoittamisesta.”

 

Kiiltomadon päätoimittaja Aleksis Salusjärvi antaa kirjavinkkinsä

Inka Nousiainen, Mustarastas
Aikuinen pikkusisko hyvästelee veljensä tositapahtumiin perustuvassa romaanissa.
”Tämä oli Kiiltomadon sadan kriitikon suosikki syksyn kirjoista, eli Mustarastasta voi pitää kriitikon valintana.”

Leevi Lehto, Handy McCoystysen rakkauslaulu
Yllättää runouden historian kuin syväkairaaja malmiesiintymän.
”Lehdon viimeiseksi jäänyt runokirja on kirjallinen suurtyö. Hän on runouden uudistajista ja vaikuttajista yksi tärkeimmistä hahmoista. Hän julkaisi omaa tuotantoaan harvoin ja työsti teosta pitkään. Kirja tuli painosta päivää ennen Lehdon kuolemaa.”

Harry Salmenniemi, Delfiinimeditaatio ja muita novelleja
”Salmenniemen novellit ovat uudenlaista ilmaisua, joissa asiaproosa ja kaunokirjallisuus yhtyvät uusilla tavoilla. Salmenniemen novellit ovat löytäneet hyvin monenlaisia lukijoita ja yhteyksiä, ja ne edustavat novellikirjallisuuden tämän vuosisadan kärkeä.”

J.R.R. Tolkien: Gondolinin tuho. (Suom. Jaakko Kankaanpää) Kuvitettu ensimmäinen kertomus Keski-Maasta
”Fantasiakirjallisuuden tärkein hahmo oli visionäärinä omaa luokkaansa, vuosisadan ilmiö. Keski-Maa on paitsi populaarikulttuurin peruskallio myös kirjallisuuden keskeinen miljöö.”

Lehtimäki, Markku (Toim), Muistikirja ja matkalaukku — Muotoja ja merkityksiä 2000-luvun suomalaisessa romaanissa
Mihin suomalainen romaani on matkalla juuri nyt ja mitä se ottaa menneisyydestä mukaansa?
”Kiiltomadon kriitikoiden tietokirjasuosikki käsittelee kysymyksiä romaanin poetiikasta. Ketäpä ei kiinnostaisi, miltä näyttää tulevaisuuden kirjallisuus.”

 

Lukufiiliksen toimituspäällikön Elisa Grönholmin kirjavinkit

Maria Laakso ja Johanna Rojola, Taltuta klassikko!
”Kirja näyttää, että klassikkoon voi tarttua myös rennolla otteella. Lisäksi se antaa hyviä syitä klassikkoteoksen lukemiseen. Ihan jokaiselle, joka on pakotettu koulussa lukemaan Seitsemän veljestä.

Johanna Hulkko, Suojaava kerros ilmaa
”Kuvaus ulkonäköpaineiden kanssa kamppailevan yläkoululaisen silmin. Koskettava ja intiimi tarina, jossa nuori ei voi uskoa, että kukaan näkee ylipainon lävitse.”

 Jani Pösö ja Teemu Nikki, Sekasin
”Suositun tv-sarjan käsikirjoittajat ovat kirjoittaneet nyt myös sarjaan pohjautuvat nuortenkirjan, jossa arki on psykiatrisen sairaalan suljettu osasto”

Siiri Enoranta, Tuhatkuolevan kirous
”Kokonaisen fantasianmaailman luominen yhdessä kirjassa on jo saavutus sinänsä. Rohkeat henkilöhahmot ja taikuus vievät mukanaan. Teos voitti Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2018.”

Jyri Paretskoi, K15-kirjasarja
”Yläkoululaisten elämää kuvattuna humoristisesti. Teos todistaa, että kirja voi olla samaan aikaan sekä lyhyt, että hauska. Onneksi sarjassa on monta osaa”

Jenny Jägerfeld, Comedy Queen (Suom. Katriina Kauppila)
”Kirja nostaa silmiin ilon ja surun kyyneleet. Se kertoo nuoren menetyksestä ja sen käsittelemisestä”

 

Yhteistyökumppanimme Tuovi Hakulinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta jakaa omat lahjavinkkinsä

Maria Kuutti & Saara Söderlund, Onni ja Aada päiväkodissa
”Onni ja Aada ystävystyvät muutosvaiheessa siirtyessään kotihoidosta varhaiskasvatukseen. Kirja sopii valmistautumaan etukäteen lapsen kanssa varhaiskasvatuksen aloittamiseen.”

Ilona Partanen, Minä olen Sykkyrämyyrä.
”Sykkyrämyyrä pohtii olemassaoloaan, etsii itseään ja löytää ystävän. Kyseessä on Ilona Partasen esikoisteos kuvituksineen.”

Kati Tervo, Iltalaulaja
”Tämä fiktiivinen romaani kertoo mukaansatempaavasti Ellen Thesleffin viimeisestä kesästä Ruovedellä huvilassaan. Kirjan kieli tanssii siveltimen lailla. Tämä kirja ja Ellen Thesleff- Minä maalaan kuin Jumala –näyttely HAM:issa avaavat kukin oman erilaisen näkökulman 150-vuotta sitten syntyneeseen rakastettuun taiteilijaan. ”

Claes Andersson, Aamu meren rannalla
”Kirja, jossa runot herättävät monenlaisia tunteita elämään sisältyvästä vääryydestä ja surusta kuten myös ilosta ja rakkaudesta. Runot kattavat koko elämänkaaren.”

Riikka Riihonen & Minna Koskinen (kuvittanut Mira Piitulainen), Kuinka kiukku kesytetään? Lasten aggressiokasvatus (ilmestyy 24.1.2020)
”Kirja on ajankohtainen jokaiselle vanhemmalle, jonka lapsi on uhmaiässä ja koettelee rajojaan. ”

Tiina Raevaara & Urpu Strellman, Tietokirjailijan kirja
”Kirja on kirjoitettu juuri niille, jotka unelmoivat tietokirjan kirjoittamisesta. Kattava sisältö tarjoaa työkalupakin omien unelmien toteuttamiseksi.”