Etusivu > Uutiset >

Lukeminen ja lukutaido mediassa

Lukeminen ja lukutaito mediassa

Lukeminen ja lukutaito on ollut alkuvuonna vahvasti esillä mediassa. Lukukeskus tarjoaa noin kuukausittain katsauksen näkyvimpiin lukutaitouutisiin.

Perheiden yhteinen lukeminen ja lukutottumukset

Alkuvuonna lapselle lukemisen tärkeys nousi näkyvästi esille STT:n tekemän jutun myötä. Juttu pohti erityisesti perheiden ajankäyttöä ja vanhempien kiirettä lapselle lukemisen esteenä. Artikkelissa haastateltiin Lukukeskuksen kehittämispäällikköä sekä Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtajaa, jotka kertoivat pitkäkestoisista vaikutuksista, joita perheen yhteisillä lukuhetkillä on. Juttu julkaistiin mm. Länsi-Suomessa, Maaseudun Tulevaisuudessa, Suomenmaassa, Karjalaisessa, Aamulehdessä, Ilkka-Pohjalaisessa sekä Savon Sanomissa. Keskipohjanmaa pohti jutun ympäriltä pääkirjoituksessaan miten tärkeää olisi löytää lukemiselle aikaa arjen keskellä.

Osa vanhemmista ei lue lapsilleen, ja syynä on usein ajan puute | Uutissuomalainen | Savon Sanomat.

Havaintoja lukutaidon tilasta sekä lukemaan innostamisesta

Ylen Flinkkilä & Kellomäki -ohjelmassa tehtiin laaja katsaus lukemisen ja lukutaidon ajankohtaisiin kysymyksiin ja haasteisiin. Haastattelussa olivat lukutaitotutkija Kaisa Leino sekä runoilija ja Lukukeskuksen koordinoiman Mun tarina -hankkeen taiteellinen suunnittelija Aura Nurmi.

Kiireinen arki vähentää kirjojen lukemista – koronavuosi sai sivut kääntymään | Flinkkilä & Kellomäki |

Kirjailijavierailut ovat hyvä tapa johdattaa lapsia ja nuoria kirjallisuuden pariin. Nivalan paikallislehdessä oli juttua kirjailija Maria Kuutin vierailusta sekä vinkkejä lasten lukemisen lisäämiseksi.

Jo vartti lukemista päivässä riittää – Virtuaalisesti Nivalassa vieraileva lastenkirjailija Maria Kuutti pääsee vastaamaan kolmos-nelosluokkalaisten visaisiin kysymyksiin 

Lähiömutsi-bloggaaja pohti omassa julkaisussaan aikuisten lukemista sekä antoi vinkkejä miten saada lukeminen takaisin osaksi omaa arkea.

Näivettyjästä takaisin lukevaksi minuksi

Lukukeskuksen toiminnanjohtajan mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa herätti keskustelua kirjallisuuden näkyvyydestä mediassa sekä miten lukevat esikuvat voivat johdattaa kaikenikäisiä lukemisen ja kirjallisuuden pariin.

Kirjallisuuden pitää näkyä ja kuulua myös televisiossa

Ilmastolukupiirejä järjestetään ympäri Suomea

Alkuvuonna käynnistyivät ilmastolukupiirit ympäri Suomen. Kirjastot, yritykset, yksityiset henkilöt ja muut toimijat järjestävät lukupiirejä, joissa luetaan ja keskustellaan ilmastonmuutoksesta. Greenpeacen, Lukukeskuksen, Helmet-kirjastojen, Suomen kirjastoseuran, Martta-liiton sekä Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin koordinoima hanke on saanut näkyvyyttä aluemedioissa, joissa paikallisia lukupiirejä on esitelty. Mm. Helsingin Uutiset, Yle, Aamuset ja Kymen Sanomat nostivat ilmastolukupiirejä esiin.

Kymen Sanomat: Kotkan kirjaston uudessa ilmastolukupiirissä ei lähdetä juupas-eipäs -väittelyyn: ”Kantavana ajatuksena on keskustella ilmastokysymyksistä tieteen pohjalta”.

Lukeminen ja lukutaito sosiaalisessa mediassa

USA:n presidentinvaalien jälkeiset tapahtumat nostivat tammikuussa esiin lukutaidon merkityksen ja yhteyden demokratian ylläpitämiseen sekä vakaaseen yhteiskuntaan. USA:n kongressitalon valtauksen yhteydessä keskusteltiin myös lukutaidon tilasta USA:ssa.

Kirjallisuusjärjestöt nostivat lukemisen näkyvyyden mediassa keskustelunaiheeksi tekemällä helmikuun alussa yhteisen vetoomuksen Ylelle kirjallisuusohjelmien puolesta. Erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuuden vähäinen näkyminen on herättänyt keskustelua. Lue vetoomus Lukukeskuksen sivuilta.

Ilmastolukupiirit puhuttavat myös sosiaalisessa mediassa, jossa on mainostettu sekä yksittäisiä piirejä, jaettu lukukokemuksia sekä kannustettu ihmisiä osallistumaan.

Lukurauhan päivänä 8.2. lukuvinkkejä, -kokemuksia ja lukurauhan julistuksia jaettiin ahkerasti somessa.

Helmikuun lopussa keskustelua herätti myös kuntien kirjastojen yhteinen e-palveluhanke.