Pitkäjänteistä ja vaikuttavaa kehittämistä: Lukukeskuksen lukutaitotyö tavoittaa vuosittain miljoonia suomalaisia
Pitkäjänteistä ja vaikuttavaa kehittämistä: Lukukeskuksen lukutaitotyö tavoittaa vuosittain miljoonia suomalaisia
Tarkastele Lukukeskuksen vuoden 2025 avainlukuja (pdf)
Tutustu Lukukeskuksen vuoden 2025 toimintakertomukseen (pdf)
Lukukeskuksen toiminnan kulmakivi, eli kirjailijavierailut ovat pitäneet pintansa jo yli 50 vuoden ajan. Viime vuonna Lukukeskuksen välittämillä vierailuilla lähes 75 000 lukijaa kohtasi jälleen kirjailijan. Vierailuja välitetään valtakunnallisesti kaikkialle Suomeen.
Myös nuorten oma kirjallisuusmedia Lukufiilis kuuluu Lukukeskuksen pitkäkestoisimpiin sisältöihin: nuorten toimittama Lukufiilis vietti 50-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2025. Kirjallisuuskritiikin verkkolehti Kiiltomato.net on ilmestynyt jo 25 vuoden ajan. Se pitää sisällään elävän ja ajankohtaisen kirjallisuuskritiikin lisäksi jo neljännesvuosisadan mittaisen arvokkaan kritiikkien arkiston. Lukemisen teemaviikkoa Lukuviikkoa puolestaan on vietetty jo lähes 30 vuotta.
Lukukeskus koordinoi useampaa yli kymmenen vuoden ajan pyörinyttä hanketta: sekä Sanat haltuun, Lue lapselle, että En författare till varje skola ovat kaikki pitkäaikaisia, yli 10 vuotta sitten aloitettuja hankkeita. Lukulahja lapselle –ohjelma ja Prata bok –hanke on myös aloitettu jo yli viisi vuotta sitten.
Lukukeskuksen lukutaitotyön kokonaistavoittavuudeksi on arvioitu vuosittain yli 3 miljoonaa suomalaista. Kaiken Lukukeskuksen toiminnan taustalla on tavoite luoda vaikutuksiltaan laaja-alaista ja pysyvää muutosta, joka mahdollistaa lukevan elämäntavan kaikille.
“Lukukeskukselle työn vaikuttavuuden selvittäminen ja siitä seuranneiden muutosten osoittaminen on aina ollut keskeistä ja tärkeää. Vaikuttavuuden seuraamiseen on Lukukeskuksessa tietoisesti panostettu”, toiminnanjohtaja Emmi Jäkkö kertoo.
Lukulahja lapselle –neuvolaohjelman pitkäaikaisvaikutuksia päästiin selvittämään viime vuonna ensimmäistä kertaa ohjelman jatkuttua kuuden vuoden ajan. Kirjailijavierailujen tilaajille ja yleisölle teetetyn vaikuttavuusselvityksen tulokset puolestaan osoittavat, kuinka tärkeää on arvioida säännöllisesti myös perustoiminnan vaikuttavuutta ja kehitystä.
Vauvoille jaettu kirjakassi vaikuttaa lukemistottumuksiin vielä leikki-iässäkin
Neuvolasta koko ikäluokalle jaettavalla kirjalahjalla on vuonna 2025 teetetyn selvityksen mukaan merkittäviä pitkäaikaisvaikutuksia. Lukulahja lapselle –kirjakasseja on jaettu neuvoloissa vauvaperheille vuodesta 2019 alkaen.
3–4-vuotiaiden vanhemmista 64 % näkee lapsen kasvaneen kiinnostuksen kirjoja ja lukemista kohtaan olevan seurausta vauvavuonna saadusta kirjalahjasta. 5-vuotiaiden vanhemmista näin kokee 54 %.
Kaksi kolmasosaa kirjakassin saaneista vanhemmista näkee kirjakassin lisänneen perheen lukemista. Näistä vanhemmista 26 % aloitti ääneen lukemisen kirjakassin innoittamana ja 37 % on lukenut tavallista useammin kirjakassin saatuaan.
Kirjakasseja jakavat terveydenhoitajat näkevät neuvolasta saadun kirjalahjan merkityksen tärkeänä. 100 % kyselyyn vastanneista terveydenhoitajista uskoo Lukulahja lapselle –kirjakassin kannustavan perheitä lukemaan ja kaikki haluavat jakaa kirjakasseja myös jatkossa.
Tutustu tarkemmin Lukulahja lapselle -vaikuttavuusselvityksen tuloksiin.
Kirjailijavierailut lisäävät lukuintoa, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä
Kirjailijavierailujen vaikuttavuusselvitys syksyltä 2025 osoittaa, että kirjailijavierailun vaikutus lukuinnolle ja kiinnostukselle kirjallisuutta kohtaan on kiistaton. Sekä yleisöltä että kirjailijavierailuja tilanneilta kirjastoilta saadut kirjailijavierailujen suositteluluvut eli NPS:t ovat todella korkeita, kirjastojen 93 ja yleisön 91 sadasta.
Kirjailijavierailulle osallistuneista yleisön jäsenistä 96 % kertoi aikovansa lukea, 88 % aikovansa lainata ja 37 % aikovansa ostaa kirjailijan kirjan. Vierailun jälkeen 97 % vastanneista kertoi ymmärtävänsä paremmin kirjailijan työtä. 89 % sai kirjailijavierailusta lisäarvoa lukemiseen ja 72 % kiinnostui kirjallisuudesta yleisesti aiempaa enemmän.
90 % koki kirjailijavierailulle osallistumisen vaikuttaneen myönteisesti hyvinvointiinsa. 77 % koki kirjailijavierailun vahvistaneen yhteisöllisyyden tunnetta. Kyselyyn vastanneista kirjastoammattilaisista lähes kaikki kertoivat kirjaston asiakkaiden toivovan kirjastoon enemmän kirjailijavierailuja.
Tutustu tarkemmin Lukukeskuksen kirjailijavierailupalvelun vaikuttavuusselvityksen tuloksiin.
Kirjailijavierailupalvelun vuosi 2025 lukuina
- 74 700 lukijaa kohtasi kirjailijan
- 1 494 järjestettyä kirjailijavierailua ja työpajaa
- Kirjailijoille maksettiin palkkioita yhteensä yli puoli miljoonaa
- 1300 palveluun rekisteröitynyttä kirjallisuuden tekijää
Tarkastele Lukukeskuksen vuoden 2025 avainlukuja (pdf)
Tutustu Lukukeskuksen vuoden 2025 toimintakertomukseen (pdf)
Lukukeskusta ovat vuonna 2025 tukeneet opetus- ja kulttuuriministeriö, Svenska kulturfonden, Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne, Finlands svenska författareföreningen, Suomen Kulttuurirahasto, Otto A. Malms donationsfond, Jenny ja Antti Wihurin rahasto ja Kopiosto.
