Vauvoille jaettu kirjakassi vaikuttaa lukemistottumuksiin vielä leikki-iässäkin
Lukulahja lapselle -kirjakasseja on jaettu neuvoloissa valtakunnallisesti vuodesta 2019. Vaikuttavuuskyselyssä päästiin nyt ensimmäistä kertaa selvittämään kirjalahjaohjelman pitkäaikaisvaikutuksia perheiden lukemiseen. Lähes kaksi kolmasosaa selvitykseen vastanneista yli vanhemmista arvioi vauvana saadun kirjakassin vaikuttavan lapsen lukutottumuksiin vielä vuosia myöhemminkin.
– Lukulahja lapselle –kirjalahja jaetaan neuvolasta vauvaperheeseen, jotta lukemisesta muodostuisi perheelle pysyvä tapa alusta saakka. Onkin ilahduttavaa huomata, että lukemisen tavat jäävät moniin perheisiin pysyvästi, ja lapsen innostus kirjoihin kantaa jopa esikoulun kynnykselle asti, Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Emmi Jäkkö iloitsee.
Lukulahja lapselle -neuvolaohjelman avainlukuja
- 270 000 vauvaa on saanut kirjalahjan neuvolasta vuosina 2019–2025.
- 64 % 3–4-vuotiaiden vanhemmista ja yli puolet 5-vuotiaiden vanhemmista näkee lapsen kiinnostuksen kirjoja ja lukemista kohtaan olevan seurausta kirjalahjan mahdollistamista vauvavuoden yhteisistä lukuhetkistä.
- 91 % kirjakassin saaneista perheistä lukee yhdessä useita kertoja viikossa.
- 99 % terveydenhoitajista pitää tärkeänä sitä, että neuvolassa puhutaan perheiden kanssa lukemisen merkityksestä.
- 100 % terveydenhoitajista haluaa jakaa Lukulahja lapselle –kirjakasseja jatkossakin.
Vaikuttavuuskyselyn perusteella perheet paitsi lukevat enemmän, ovat myös aiempaa paremmin perillä varhaislukemisen hyödyistä.
– Kirjalahjan saaneet vanhemmat tunnistavat muita paremmin yhteisten lukuhetkien merkityksen lapsen ja vanhemman väliselle vuorovaikutukselle, rauhoittumiselle ja koko perheen hyvinvoinnille. Vanhemmat myös toivovat juuri neuvolan muistuttavan heitä lukemisen tärkeydestä, Emmi Jäkkö toteaa.
Terveydenhoitajat yksimielisiä kirjalahjan hyödyistä
Myös neuvoloiden terveydenhoitajat haluavat edelleen jakaa kirjakasseja ja pitävät yksimielisesti tärkeänä, että neuvolassa puhutaan perheiden kanssa lukemisen merkityksestä. Neuvoloiden kokemus säännöllisen lukemisen hyödyistä lapselle on jopa vahvistunut viime vuosien aikana.
Neuvola-ammattilaiset ovat erittäin tyytyväisiä Lukulahja lapselle -ohjelmaan, ja kirjakassi saa vastaajilta arvosanan 9. Kaikki kyselyyn vastanneet neuvola-ammattilaiset haluavat jakaa kirjakasseja jatkossakin.
Kirjalahjaohjelma vaikuttaa lukutottumuksiin pitkäjänteisesti
Vuonna 2019 käynnistetty Lukulahja lapselle –kirjalahjaohjelma on kirjattu hallitusohjelmaan ja sille on myönnetty pysyvä rahoitus. Kirjalahjaohjelmia on toteutettu monissa maissa jo vuosikymmeniä ja niiden vaikutukset perhelukemisen lisääntymiselle ovat kiistattomat. Suomen kirjalahjaohjelma on yksi uusimmista, mutta jo yksi vaikuttavimmista perhelukemisen ohjelmista kansainvälisesti vertailtuna.
Vaikuttavuusselvityksen on toteuttanut tutkimusyhtiö Innolink Oy. Kirjalahjaohjelman vaikuttavuusselvitykset on tehty myös vuosina 2018 ja 2021. Tuore vuonna 2025 toteutettu selvitys antaa tietoa kirjalahjaohjelman pitkän aikavälin vaikutuksista.
Tutustu perheiden vuoden 2025 selvityksen tuloksiin täällä.
Tutustu terveydenhoitajien vuoden 2025 selvityksen tuloksiin täällä.
Tutustu Lukulahja lapselle -selvityksen avainlukuihin (pdf).