Etusivu > Uutiset >

Miltä tuntuu nuoruus nyt?

Miltä tuntuu nuoruus nyt? – tuore kirjoituskokoelma antaa äänen nuorille

Uutuusteos Nuoruus. Nyt. – kirjoituksia nuoruudesta sisältää 17 parasta tekstiä nuortenmedia Lukufiiliksen ja kirjanjulkaisupalvelu BoD – Books on Demandin järjestämästä kirjoituskilpailusta.

Kilpailussa 13–19-vuotiaita pyydetiin kertomaan nuoruudesta juuri nyt. Teksteissä pohditaan nuoruutta käännekohtana, eroja ja ristiriitoja nuoruuden, lapsuuden ja aikuisuuden välillä sekä sitä, millä tavalla nykynuoruus on ainutlaatuista.

Kilpailuun lähetettiin 185 tekstiä, jossa kirjoittajat tarttuvat sekä esseiden että fiktion muodossa nuoria koskeviin ja askarruttaviin aiheisiin kuten ystävyys, erilaisuus ja kiusaaminen. Myös ajankohtaiset teemat ilmastonmuutoksesta sosiaalisen median vaikutukseen ja koronapandemiaan heijastuvat teksteistä.

Kilpailun voittajiksi nousivat Noora Helsto runollaan ”Nuoruusiän kriisi” ja Otto Rantanen esseellään ”Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää – nuoruudesta täytyy mennä lävitse”. Voittajatekstit ilmestyvät kokoelmateoksessa, ja lisäksi voittajat saavat julkaista omat kirjansa BoD:n kautta.

”Halusin tekstissäni hälventää mystiikkaa nuoruuden, mutta myös elämän ympäriltä ylipäätään. On ok tuntea olevansa tietämätön ja pihalla asioista – suurin osa meistä kokee niin”, Otto Rantanen sanoo.

”Nuoruus ei minusta ole niin erityistä ja sellaista, kuin se tv-sarjojen, nuorisokirjallisuuden tai median välityksellä näyttäytyy. Suurimmaksi osaksi se on sitä, että makaa sängyn pohjalla ja puhuu kavereiden kanssa somessa. Halusin tuoda näitä tunteita tekstissäni esiin”, toinen voittaja Noora Helsto toteaa.

Kilpailun tuomaristossa olivat palkitut kirjailijat Marisha Rasi-Koskinen ja Jyri Paretskoi sekä Lukufiiliksen toimitussihteeri Sofia Blomberg ja BoD:n Saara Golombek. ”Puhumme paljon nuorista, mutta liian usein unohdamme kuunnella heitä. Olin erittäin ilahtunut saadessani kutsun raadin jäseneksi, ja osallistujien kirjoittamia tekstejä oli juuri niin innostavaa lukea kuin olin toivonutkin”, Marisha Rasi-Koskinen sanoo.

”Kirjoituskilpailun tuomarointi oli mielenkiintoinen ja miellyttävä tehtävä, joskaan ei järin helppo”, toteaa Jyri Paretskoi ja jatkaa: ”Oli ilo ja etuoikeus saada lukea näitä tyylillisesti, sisällöltään ja ilmaisutavoiltaan monipuolisia ja vaihtelevia tekstejä ja päästä samalla kurkistamaan nuorten maailmaan sellaisena, jona se heille juuri nyt tässä hetkessä näyttäytyy.”

Kirja on saatavilla hyvin varustelluista kirjakaupoista, verkkokirjakaupoista sekä BoD:n kirjakaupasta. Tuotto ohjataan nuorten oman Lukufiilis-verkkolehden toimintaan.

Lukukeskus on tehnyt yläkoulun ja toisen asteen opettajille kysymyksiä, joilla teosta voi käsitellä oppitunneilla. Tutustu oppituntivinkkeihin Opettajan oppaassa.

Lisätiedot ja arvostelukappalypyynnöt:
Saara Golombek, myynti- ja markkinointipäällikkö, BoD Suomi, saara.golombek@bod.fi
Elisa Grönholm, toimituspäällikkö Lukufiilis, elisa.gronholm@lukukeskus.fi, 050 331 9051