Etusivu >

Kirja eläväksi

Kirja eläväksi – kirjailijavierailuja kouluihin ympäri Suomen

Kirja eläväksi vei kirjailijat kouluihin ympäri Suomen! Virtuaalisilla ja lähivierailuilla kirjailijat kohtasivat satoja lapsia ja nuoria ja innostivat lukemaan ja kirjoittamaan.

Kirjailijavierailut tutkitusti lisäävät lukuintoa. Vierailut ovat kauaskantoista ja pitkäjänteistä toimintaa lukutaidon edistämiseksi. Lukukeskukselta tilattavat kirjailijavierailut eivät kuitenkaan tavoita kaikkia lapsia ja nuoria Suomessa, koska kaikille kouluilla, kirjastoilla ja muilla lasten ja nuorten kanssa toimivilla tahoilla ei ole kustannussyistä mahdollista tilata maksullisia kirjailijavierailuja. Vuonna 2019 toteutettu Lukuliike koulussa -kampanja osoitti, että koulujen halukkuus saada vierailu on suuri. Kampanjan aikana tarjottiin kouluille 240 vierailua ja työpajaa mutta hakemuksia saimme 800 kappaletta.

Kirja eläväksi -hankkeessa pystymme tarjoamaan vierailuja niille kouluille ja kohderyhmille, joille ne muuten eivät olisi saavutettavissa. Kirjailijavierailujen ja lukutaitotyöpajojen tavoitteena on saada lapset ja nuoret löytämään lukemisen ja kirjallisuuden eri muodot ja innostaa lukemaan kaikissa kieli- ja ikäryhmissä.

Kirja eläväksi –vierailujen tavoitteena on selvittää, miten vierailut voisivat parhaiten toimia erilaisten kohderyhmien lukemisen tukena ja miten vierailukonsepteja voisi jatkossa kehittää edelleen. Keräämme tietoa vierailujen sisällöistä, työpajoista ja koulujen toiveista. Saamme arvokasta tietoa kirjailijavierailujen kehittämiseksi ja uusia keinoja lukemaan innostamiseksi. Lisäksi tavoitteena on osoittaa opettajille kaunokirjallisuuden merkitys kouluopetuksen osana ja tukena, ja tuoda kirjailijat ja kirjat olennaisemmin osaksi koulun arkea.

Kirjailijavierailut toteutettiin lukuvuonna 2021-22. Hankkeen on rahoittanut opetus- ja kulttuuriministeriö.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin:

Kirja eläväksi -hankkeen loppuraportti (pdf)

 

Tilaa uutiskirje

Olen lukenut ja hyväksyn tietosuojaselosteen