Etusivu > Uutiset >

Lukulahja lapselle -ohjelma jatkuu vuonna 2023

Lukulahja lapselle -ohjelma jatkuu vuonna 2023

Neuvolassa jaettu kirjalahja on lisännyt lukemista suomalaisissa perheissä vuodesta 2019 alkaen. Eduskunta myönsi rahoituksen Lukukeskuksen Lukulahja lapselle -kirjaohjelmalle myös ensi vuodelle.

Lukulahja lapselle on ensimmäinen Suomessa toteutettu valtakunnallinen, koko ikäluokan tavoittanut kirjalahjaohjelma. Hanketta rahoitettiin vuosina 2019–2021 Suomen Kulttuurirahaston tuella, ja toiminta on jatkunut sen jälkeen eduskunnan myöntämistä budjettivaroista. Nyt eduskunta on myöntänyt ohjelmalle rahoituksen myös vuodelle 2023.

”Neuvolassa jaettava kirjakassi on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi lisätä lukemista vauvaperheissä. Kaikille jaettava kirjakassi luo tasavertaisia mahdollisuuksia lukemiselle. Olemme iloisia, että saamme toteuttaa ohjelmaa pitkäjänteisesti jo viidettä vuotta”, kertoo Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Emmi Jäkkö.

Lukulahja lapselle -ohjelmassa vauvaperheille jaetaan neuvolatarkastuksen yhteydessä kirjakassit. Kirjakassin sisältö on laadittu yhteistyössä moniammatillisen asiantuntijaryhmän kanssa. Valmisteluun osallistui lastenkirjailijoita, kuvittajia, tutkijoita, kirjastoammattilaisia, sosiaalityöntekijä sekä THL:n neuvola-asiantuntija, tutkimuspäällikkö Tuovi Hakulinen. Lukulahja lapselle -ohjelman tavoitteena on tarjota tasavertaiset mahdollisuudet varhaislukemiseen kaikissa Suomen vauvaperheissä. Neuvoloissa jaettavan kirjakassin vaikutuksia perheiden lukutottumuksiin seurattiin kolmen vuoden ajan.

Säännöllisestä ääneen lukemisesta on tutkitusti paljon hyötyä, ja hanke on onnistunut lisäämään varhaislukemista vauvaiästä lähtien. Ohjelman jatkuminen on tärkeää myös lukutaidon ja -harrastuksen kannalta, sillä varhaislapsuuden kokemukset vaikuttavat suuresti myöhempiin lukutottumuksiin. Lukulahja lapselle -kirjakassin saaneista, kyselyyn vastanneista perheistä 63% kertoi kirjakassin lisänneen perheen lukemista; 27% perheistä kertoi aloittaneensa lukemisen saatuaan kirjakassin ja 36% perheistä kertoi lukeneensa tavallista enemmän. Niissä perheissä, joissa lukeminen oli alkanut kirjakassin ansiosta, lukemisesta oli myös tullut säännöllinen osa arkea; jopa 77% perheistä kertoi lukevansa nyt vähintään kerran päivässä.

Tutustu hankkeen tuloksiin.

Vuoden 2022 Onnimanni-palkinto myönnettiin Lukulahja lapselle -ohjelmalle.